Seiskakakkonen presents part 2

Vain taivas kattona meikäläisten garagella.

Taustalla seiskakakkonen valmistautuu toiseen tulemiseensa.

Etualalla sarkkeri toipumassa omasta jarruremontistaan

ja valmistautumassa antautumista rälläkän hellään otteeseen

ja hitsauskoneen kuumaan syleilyyn.

Vänkäriltä lattianrippeet pois ja uutta tilalle.

*Smack*

Ja taas ollaan menossa 

valmiina antamaan kaikkemme.

Niin ihana ääni kuin tuon konepellin alta kuuluva motin rouskutus onkaan

ja joka ei ainakaan pilaannu putkista ulostullessaan,

niin pitempi yhtäjaksoinen kuuntelunautinto

saattaa aiheuttaa pientä jyskytystä ohimossa.

Eli Tokmannin kautta ja radiolliset feikkipeltorit mukaan.

Varoiks.

Eipä paljoa käytetty,

sen verran kiristivät päätä.

Vähän kateltiin että auto on niinku vino.

Olenkohan sittenkin syönyt muutaman hampurilaisen liikaa?

Vai onko toi oikea takarengas niin paljon kuluneempi 

kun on kumia poltettu.

Ei oo nääs lukkoperää.

Asfalttiin jää vaan yks viiva.

Ja tässä sitten Metsämäen raviradalla.

Rehvakkaalla päällä kun oltiin,

edellisenä päivänä tilipäivä.
Mikäs siinä sitten on tankatessa.

Täyteen vaan vielä vähän ennen ravirataa.

Auto ensteks ajettiin normaalisti hienosti parkkiin alueelle.

Sitten kiertelemään ja katsomaan muitten silmäteriä.

Kauempaa todettiin että meidänkin seiskakakkonen sai huomiota.

Oikeen auton allekin kurkkivat.

Nooh, kelpaahan sitä katsella, tuumattiin.

Jossain vaiheessa sitten käveltiin autolle takas.
Onneks ei olla kessuttelijoita.

Ja heti siinä sitten meitä informoitiinkin,

bensaa valuu solkenaan maahan.

Just joo.

Ei se eilinen tili ny Niin Suuri ollut.

No sitten hakemaan parempi paikka 

vian paikallistamiselle.

Tuolla auton alla on niin kotoista.

Ulkomaailma unohtuu ja menettää merkityksensä 

kun sinne pääsee.

Ja aika useinkin pääsee.
Mutta ehkä konepellin alle useemmin.

Mitä niitä kaikkia putkia ja letkuja nyt pitäis laittaa ja kiinnitellä

jos ny sillon tällön vähän nurkissa kumia polttelee

ja tankissa max 10 litraa bensaa.

Onneks oli kaverilla jotain letkua ja itellä nippusiteitä mukana.

Eipä enää valunu sen jälkeen bensaa imuputkista!

Ja taas mentiin!
Voi tätä harrastamisen ihanuutta!
Aina sattuu ja tapahtuu.

- Salamatkustajan toteaminen -

Kotona jo manasin kun iso ampiainen pörräsi autossa,

enkä saanut sitä ulos.

No mihis se nyt kotoaan oliskaan mennyt.

Pesän oli päättänyt rakentaa kojetauluun.
(Katso kuvasta mikä ei kuulu joukkoon)

Tosi reilua.

Pakkohan sitä vapaamatkustajaa oli yrittää häätää pois.
Ei sitä noin vallata toisten autoa.

Tulee siitä yhdestäkin renkaasta aika kuminkatkua autoon sisällekin.

Ja kansa tykkäs reitin varrella.

Tai  no takana avoautolla ajavien tykkäämisistä en tiedä.

Et anteeks,

mutta mies tekee mitä miehen pitää

päästäkseen ampiaisesta eroon.

Polttaa vaikka kumia.

Ja loppupähkinä:

Meidän pihalla harrastetaan Ameriikanrautoja.

Naapurin sydäntä lähellä on vanhat saabit ja volkkarit.

Arvatkaa kummat kaapelit on meidän?

Jarrut, jarrut.... missä on ne JARRUT!!!

Pukkas pientä kiirettä päälle.

Lauantaina piti olla seiskakakkosen myyntiesittelykunnossa.

(Puuhakilvet vaatii myyntiesittelyä)

Torstaina vielä taidettiin vetää viimeisiä saumoja kattoon ja pakkelia päälle.

Perjantaina laitettiin naapuri kittaamis- ja hiontahommiin

kun itte oltiin tienaamassa vaivaisia bensaropoja.

Ja ne lasit.

Nekin tällättiin paikoilleen.

Helppoa ku heinänteko!

Meillä osataan!

Ja tässä sitten naapurinkin taidonnäyte.

Ihan hyvä.
Sikses.

Viimeinen silaus perjantai-iltana.

Maalit pintaan

oikeen ruiskulla.
Vähän tämä kiire taas kostautui.
Pakkelit kuplii tuolla maalin alla.
Mutta sehän sopii imagoon.
Meillä ei sileillä kiiltävillä pelleillä pelleillä!

Ja totuushan on myös että
itte kun tekee  niin saa just semmosen kun sattuu tulemaan.
Ja aina kelpaa.
Siihen asti kun on pakko tehdä uudestaan.

Aikataulu oli tiukka mutta se piti,
 kuinkas muutenkaan.

Valmiina debyyttiesiintymiseen.

Kansan on saatava se mitä kansa haluaa.

Kunnon röpinää baanalle!

Ja niin sitä sitten  mentiin.

Mentiin eikä meinattu,

 etenkin parissa kohtaa kruisailussa.

Jarrut hävis.

Onneks oli refleksit tallella, 

 tiukat äkkinäiskäännökset alamäessä.

Hyvin oli muuten noi nurmikkoalueet perustettu.

Eipä paljon töyssyillyt

ja istutuksetkin sopivan harvassa

näin niinku jarruttoman auton 

alaskiitämisen kannalta ajateltuna.

Jos siinä nyt ehti niin kauheasti mitään ajatella,

sillä hetkellä.

Meni sitten jarrupääsylinteri vaihtoon.

Ja nyt jarruttaa.

Sen todella tuntee ja joka solulla aistii että nyt toimii.

Vähän kun siroa neljäkolmosta näyttää jarrupolkimelle

niin jo pomppii ja hakkaa ja täristää,

 mutta pysähtyy.

Kuvitelkaas että takaa lähestyisi

hurjaa vauhtia tämmönen maski.

Nuo verkkosilmät vaan suurentuisi 

kun välimatka lyhentyisi.

Aika pelottavaa.

Ja kun vielä tehosteena se moottorin jytinä

vaan voimistuisi voimistumistaan.

No ei tää seiskakakkonen ny niin pahis ole

vaikka nyt onkin tommosen rujon näkönen.

"...oon ehkä kärpänen,

enkä mikään perhonen..."
(Paula Koivumiemen Perhonen -biisin sävelin)

Oli sitten naapuri käynyt salaa tuunaamassa räyhistä.

Aiemmin kysyttiin olisko hänellä jotain hyviä tarroja.

Ja tässä nyt sitten hänen näkemyksensä niistä.

Kiitti vaan perhosista.