sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kun mikään ei riitä

Ihan ensimmäiseksi suurimmat pahoitteluni runsaslukuiselle fanijoukolleni,
niin juuri,teille molemmille siellä, 
että en ole ehtinyt päivittämään blogiani.
Suurimpana syynä siihen lienee se 
että päivitykset ovat olleet jo vanhentuneita ennen kuin olen ehtinyt julkaista niitä. 
Siihen malliin täällä varustelut muuttuu.
 Seiskakakkosessa.

Mun autoissa ei muutu mikään. 
Viat ja tarpeet on ainoastaan todettu.


Tässä nyt näin ulospäin näkyvimmät muutokset. 
Valkoista maalia pintaan.

On tää vaan niin linjakas tää Fury III.

 Ruutulippua konepeltiin ja sivuille. 
Siinä vähän askarreltiin kun leikeltiin kontaktimuovista lippusia.


 Aikas häävi!

Ja ostettin ja asenneltiin sitä kaikenlaisia putkia ja käyriä, 
pakosarjoja ja äänenvaimentimia (katsastusta varten).
Meni muuten kolmannella kerralla läpi!
Että reksiteröity tieliikennekäyttöön!

Ajeltiin ja cruisailtiin
Vaikka tuulilasinpyyhkijätkään ei edes  toimineet.
Mutta olihan meillä ikkunalasta aina mukana.

Poltettiin kumia.
Siis sitä toista takarengasta. 

Ja sitten purettiin yhtäkkiä kaikki asennukset pois.


Sekään ei muuten ole vielä selvinnyt 
miks piti katsoa mitä toi toinen äänenvaimennin on syönyt.



Manuaalinen automaatti vai miten se meni. 
Postista tuokin kaunokainen metallihäkkyrä tuli.
Ei ihan ehkä niitä designin huippuja,
 muotoiluun olis voinut panostaa hiukan enemmän.
Mutta toimii kunhan siihen vain oppi. 


Olen  mäkin sitä kokeillut mutta täytyy tunnustaa että tuskin nyt saisin seiskakakkosta liikkeelle.
 En kyllä muista pätkääkään miten noi vaihteet meni. 
Ja enkä taitais saada koko autoa edes käyntiin 
kun se käynnistyssysteemikin on ainakin pariin kolmeen otteeseen muutettu. 
Millon on painettu mitäkin nappia ja millon väännetty avaimesta 
ja millon taas törkätty jotain johtoa maadotukseen. 

Ja sitä paitsi juuri nyt koko auto makaa vanteista tehtyjen pukkien päällä tuolla garagessa. 
Että miten se edes ajettais alas sieltä jos sen nyt käymään saisinkin?

Homman nimi on tällä kertaa nelilinkkiputket.
Miten joku voisikaan olla niin onnellinen neljästä putkenpätkästä
 joiden päissä oli jokkut liikkuvat renkulat?

Jousitustakin pitäis muuttaa.
Lehtijouset pois ja jotain ilmaiskaria pitäis laittaa.
Kallistuksenvakaajat on vielä "ehkä pitäis" -osastossa.

Rallipenkit on ostettu.
Punaiset. 
Että ainaskin näkyy.

Turvavyöt ostettu.
Mut ne ei ole vielä tullu.
Toivottavasti tulevat ettei olla jouduttu  huiputuksen kohteeksi.



Nokka-akseli, venttiilit, nostajat ja mitä lie laitettiin siis keväällä.
Kaikki toimi siis niiiiiiiiiiiiin hienosti ja saundit oli vallan hurmaavat.
Ärhäkkä peli.
Mut eihän se riittänyt.
Johan sillä jo yks kesä ajeltiinkiin.
Ei  muuta ku sama homma uudelleen.

Moottori melkein atomeiksi ja uutta tehokkaampaa osaa tilalle.
Eli taas uudet kannet, imusarja, venttiilit.

Emmää kest!!!

Olen jo aikoja sitten pudonnut totaalisesti kärryiltä mitä tuolla autotallissa on menossa.
Mitä milloinkin haetaan ja mitä osia sieltä postista tupsahtelee.
Viimeeksi tänään kuulin sanan syttypoksi.
Semmonen uus oli tilattu ja on vissiin jo tullutkin.
Oli sit hiukan väärälainen itsestäriippumattomista syistä.
Tarkoitus oli ollut hommata semmonen kaikkein tirheimmille peleille tarkoituttu. 
Mut kai toikin kelpaa... 
Vielä.
Mut katotaan kuinka kauan...


Moottori.
En sitte tiedä pitäiskö näistä kuvista nyt saada jotain kiksejä
ja pitäiskö ihastella että vau  mikä motti ja mitkä putket.
Moottori mikä moottori.
Vain ääni ratkaisee.
The Voice Of Fury 2014.

"Mistä on tirheät kilpurit tehty?
Imusarjasta, nokka-akselista, venttiileistä, nostajista.
Nelilinkkiputkista, punaisista penkeistä.
Moottorin räksytyksestä ja kuminkatkusta.
Niistä on tirheät kilpurit tehty!"

Mun autoista ei sitten siis paljoa ole kertomista.
Avoon pitäis laittaa joku korjaussarja kaasariin kun se tahtoo sammua jos painaa liikaa kaasua.
Varmaan aika haastava korjaustoimenpide, otaksun.

Sarkkerista on koko kesän vuotanut ohjauksentehostin.
Sen tietää siitä että öljy on vähissä kun ohjaus sekä minä alamme narisemaan.
 Sarkkerin narina loppuu öljynlisäykseen mutta mun ei.
Se loppuu vasta kun se hiton vuoto on tukittu.
No onhan siihen vissiin joku korjaussarja meillä jo olemassa.
Ilmeisesti joku stefa pitäis vaihtaa mutta mahtaako sekin vaan olla niin hankala homma suorittaa.

Vai mikä siinä on että koko moottori kyllä puretaan ykskaks ja kootaan taas uudelleen
 mutta yhtä tai kahta kumirenkulaa ei saada millään laitettua Mun Autoihin???
Kysyn vaan!


Sarkkerin öljyntorjuntavaneri alla.


Kaikki viivat vievät meille!
Saas nähdä koska noita mustia viivoja on kaks rinnakkain...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti